7.7 taas kanavamatkailua

Lähdimme pilvettömän taivaan alle motoroimaan heti aamusta, klo 9.00. Kanavamatka oli aluksi täynnä nähtävää, kun olimme vielä Rendsburgin kaupungin alueella. Asutus ulottui melkein kanavan rantaan asti, usein vain kävelytie välissä. Vastaantulevaa liikennettä oli paljon, niin isoja kuin pieniäkin veneitä ja laivoja. Perässämme tuli vain yksi laiva, joka ohitti meidät aika nätisti.

Laivassa olipulppi edessä halkaisemassa vettä, joten se ei muodotanut suuria aalktoja. Mielenkiintoista oli kuitenkin nähdä, kuinka vesi aleni rannoilla laivan edetessä…

Kanavan kohdassa erkaantui oikealle eli pohjoisen päin Giselaun kanava, joka johti meidät Eider-joelle. Jokihan sinällään oli jo Rendsburgin kaupungissa, vaan sieltä emme sille vielä päässeet.

Pienen matkan päässä oli ensimmäinen sulku. Saavuimme sille 10 vaile 12, vaan sulkuvahti oli jo silloin sunnuntaisella kahden tunnin päivälevollaan.  Meilläkin oli hyvää aikaa syödä päiväpala ja yrittää ottaa nokoset.

Pian kello 14 jälkeen sulku aukeni ja kaikki 4 venettä pääsimme kiinnittymään sulkuun. Odotimme toisen portin aukeamista, kun meille huudettiin, jotta Bezahlen! Eli piti mennä maksamaan. Missään opuksessa ei ollut ollut mainintaa sulutusmaksusta, joten jouduimme hieman hämillemme. Hain rahaa sisältä, vaan en päässytkään kiipeämään ylös kanavan reunalle. Kapu meni sulkumestarin konttoriin ja maksoi lystin, joka oli 4,5 Euroa. Siinä vaiheessa, kun hän pääsi takaisin veneelle, oli vesi laskenut jo parikymmentä senttiä, joten hän todella laskeutui veneeseen takaisin. Pääsimme jatkamaan matkaa varsinaiseen jokeen, jossa on syvyyttä 3 metriä.

 Muutama maili ja olimme Lexfähren sululla. Olisimme voineet jäädä sinne vierasvenesatamaan, vaan kävimme ensin ravintolan laiturissa, koska halusimme saada sämpylöitä. Vaan kauppaan olisi ollut tosi pitkä matka, eikä ravintolassa olut myydä leipää. Joten jatkoimme matkaa ja Lexfären silta aukeni heti, kun lähestyimme sitä. Vastaamme tuli yksi vene ja  sulutettavina alaspäin ei ollut muita kuin me. Ja taas kuului huuto konttorista : Bezahlen! Olimme jo silloin kiinnittyneet kanavan styyrpuurin eli oikeanpuoleiseen seinämään, joten vene oli peruutettava toiselle puolelle sulkua ja taaksepäin rappusten kohdalle. Minä jäin pitelemään venettä paikoillaan ja Kapu kiipesi rahoineen ylös sulun reunalle ja sulkumestarin toimistoon. Hän saapui manaten kallista sulutusmaksua. Oli joutunut maksamaan 2x4,5 €, eikä ollut ymmärtänyt rahastajan puheesta syytä moiseen. No, ehkä hänellä olisi pitänyt olla edellisen sulutuksen maksulippu mukanaan, tiedä häntä…

Ajoimme tunnin rauhallista jokiuomaa

 ja saavuimme Hohner Fähren venesatamaan. Siellä 9 Euron maksua vastaan saimme rauhallisen paikan, sähköä ja kylmää vettä. Suihku maksoi yhden euron eikä siellä ollut mainintaa ajasta. Niinpä päätimme euron säästön nimissä ottaa yhteissuihkun naisten puolella; miesten puoli kun oli varattuna. Vaan kuinkas taas kävikään: vedentulo lakkasi juuri, kun minä sain peseydyttyä ja Kapu itsensä saippuoiduttua! Onneksi mukana oli toinen lantti, joten puhtaina palasimme veneelle.
Ilta oli todelle viihtyisä, sitä mitä purjehduslomalta kaipaakin: teimme pienen kävelylenkin ohi lehmihakojen, ihmettelimme siipiratasvenettä, istuskelin veneen terassilla leppoisassa tuulessa auringonpaisteessa valkoviinilasi kädessä ja lopuksi katselin auringonlaskua.