29.7. Oikeaa hollantilaista kanavamatkailua

Tänään maanantaina lähdimme liikkeelle vasta puolen päivän maissa. Heti sataman takana tai pikemminkin ennen satamaa, käännyimme ensimmäiseen sulkuun, joka johti meidät Staande mastroute -reitille kohti Amsterdamia. Saattaisimme päästä koko Hollannin läpi masto pystyssä, koska kaikki sillat tällä reitillä ovat avattavia. Kanavalla oli paljon mielenkiintoista nähtävää, mm. siltoja, erilaisia rakennuksia, haikaroita, valtavan paljon lehmiä ja lampaita sekä edellämme ajanut saksalaisvene, joka meni jokaisen nostosillan alta jo ennen kuin punainen valo oli sammunut.

Neljän maissa saavuimme Groningin Oosterhavenin vierasvenesatamaan, joka näytti aika täydeltä. 

Vaan täälläpä oli hyvä palvelu: Havenmeester oli vastassa, kyseli veneen mittoja, juoksi oikealle paikalle ja megafonilla huusi meidätkin sinne. Hän myös auttoi kiinnittymisessä, toivotti tervetulleeksi, kertoi sosiaalitilojen koodin ja muut tärkeät asiat ennen kuin kiiruhti seuraavaa venettä vastaan; kiitos avusta!

Kävimme Havenmeesterin toimistossa maksamassa satamamaksun ja ostamassa uuden Staande mastroute –kartan sekä pallolepuuttajan. Samalla saimme taas hyviä neuvoja huomiseen matkan jatkamiseen.

Kaupunkikierroksella emme täälläkään päässeet mihinkään kirkkoon sisälle ja ruokakauppa löytyi yllättävästä paikasta: Minusta rakennus näytti juhlatalolta, mutta siellä olikin yhdeksään asti auki oleva supermarket!  

Kun saimme ostokset tehtyä, kävimme läheisessä ravintolassa syömässä. Halvalla pääsimme, kun söimme viikon tarjouksen; minä kokonaisena paistetun ison kampelan ja Kapu kunnon pihvin lisukkeineen.

Muutamia erikoisuuksia Gröningissä näimme myös: Kaupungilla mm. puupyörän ja satamassa moottoriveneen perässä Japanin lipun.

Huomennna seuraava silta aukeaa aamulla yhdeksältä ja jos matka sujuu hyvin, niin meidän pitäisi päivässä ennättää Leeuwerdeniin; näin kertoi Havenkontorin kaveri.

28.7. Vihdoin matkaan myötävirtaan ja sopivaan tuuleen

Aamulla heräsimme aurinkoiseen, vaan kovin tuuliseen päivään. Aikamme ihmeteltyämme päätimme kuitenkin lähteä liikkeelle; ihan laskuveden viime hetkillä. Samoihin aikoihin lähti monta muutakin venettä ja laivaa ja kaikki käännyimme Borkumin Fischerbaljen kohdalta Ems-joen suuta kohti, siis kaakkoon. Matka sujui hyvin: oli nousuvesi ja navakka, sopiva tuuli lännen puolelta; vauhtia oli pitkät ajat jopa yli 8 solmua; ja vain pelkällä keulapurjeella!

Laivaliikennettä oli riittävästi, suuria laivoja tuli ja meni. Myös Stettin-höyrylaiva tuli vastaan ja sain siitä taas kuvia, vaikka välillä se melkein savusti meidät mustaksi…

 Hyvin löysimme kanavan suun, joka toi meidät Delfziljin satamaan. Satamassa meitä oli vastaanottamassa eilinen kaveri, joka oli antanut meille vuorovesikalenterin. Hän oli palannut kotisatamaansa Tanskan kierros -lomaltaan. 

Lähdimme pian etsimään ruokakauppaa. Löysimmekin Lidlin, joka näin sunnuntaina avautui vasta klo 16.00. Ulkopuolella oli jo paljon väkeä jonottamassa, joten me jatkoimme matkaa ja etsiydyimme kirkoille, joista mikään ei kuitenkaan ollut auki. Näimme parit patsaat, vanhojen moottoripyörien kaupan, komean tuulimyllyn ja tulvasuojaportin.

Vasta takaisin veneelle käännyttymme kävimme ostoksilla tutussa Lidlissä, josta emme kuitenkaan löytäneet esim. pakastemarjoja, joista olisin tehnyt kiisseliä kaurapuuron seuraksi. Ostimme siis taas purkin tuoremehua ja rasian mansikoita, joista sitten keitin kostuketta aamupuuroon. 

Delfziljin Havenmeesterilla ei ollut antaa meille kaupungin karttaa, eikä kaupungista kuulemma löytyisi kysymiämme lepuuttajia, sillä tämä on vain pieni kaupunki. Kapu kävi kurkistamassa kaupungin suojavallin päältä kanavien rajaamia kaupunginosia, jotka kuulemma vaikuttivat viehättäviltä. Ehkä paluumatkalla ennätän minäkin niitä katsomaan. Satamassa oli käytössämme ilmainen, suojaamaton netti, joten illalla minulla oli hieman puuhattavaa.

Näyttisi ollevan juutalaisvainon muistoksi...

Kapua kiinnostivat nämä vanhat motskarit...

Tuulimylly keskellä Delfziljin kaupunkia

27.7. Sumuinen ja sateinen päivä Borkumissa

Heräsimme tänään väsyneinä kellon soidessa ja aloimme syömään aamiaista. Sitten vilkaisin ulos ja näin paksun sumun peittävän koko sataman; näkyvyyttä ei ollut sataa metriä. Söimme, täytimme veneen vesitankin ja toivoimme sumun hälvenevän kello seitsemään mennessä. Kun maisema oli vielä puoli kahdeksan aikaan yhtä harmaa, kävimme nukkumaan, koska emme missään tapauksessa voisi lähteä noin huonoon keliin; siis näkyvyyden suhteen. Vuorovesi kääntyi nousuun yhdeksän jälkeen ja totesin, että nyt on jo liian myöhäistä lähteä kolmenkymmenen mailin päähän paikkaan, jonka vuorovesien korkeuksista emme olleet täysin tietoisia. Niinpä menin satamaravintolaan maksamaan vielä yhden yön majoituksen. Samalla emäntä katsoi netistä säätutkan tiedot. Ruudulla näkyi eteläisen Hollannin päällä tummanpuhuva, sininen pilvialue, jossa oli tummanpunaisia suuria läiskiä. Ja animaatiosta näki, että se ukkosrintama saavuttaisi tämän Ems-joen suualueen kello kahden jälkeen. Siis oli todella turvallisinta jäädä makaamaan tänne vielä täksi päiväksi.

Kävimme kävelyllä lauttasatamassa, ja kuvasin Stettin-höyrylaivan saapumista satamaan. Se oli eilen lähtenyt merelle, enkä silloin ollut ennättänyt kuvata sitä, joten nyt käytin tilaisuuden hyväkseni ja menin pitkän laiturin toiseen päähän kamera mukanani. Sainkin höyrylaivasta muutaman hyvän otoksen

 ja sen jälkeen jäimme katselemaan kalaparvea, joka ui aivan pinnassa.

Pian kuului kuitenkin ensimmäiset ukkosen jyrähdykset ja ennätimme juuri ja juuri veneelle ennen tosi rankkaa sadetta. Olin laittanut etuluukun kuitenkin huolimattomasti kiinni, joten keulaan ennätti tulla hieman sadetta, ennen kuin huomasimme sen. Siis säätutkan antamat tiedot pitivät paikkansa: Ukkosrintama ylitti tämän paikan 14.45-16.15 välisenä aikana.

Illan suussa yritimme saada selvää WHF-kanavalta 61 luetusta merisäätiedotuksesta. Olimme ymmärtävinämme, että Saksan rannikolla sekä Pohjanmeren että Itämeren puolella on Flensburgin ja Elbe-joen välisellä alueella 10 Beaufortin tuulivaroitus. Menin ravintolan pitäjältä kyselemään säätiedotuksesta. Hän vakuutti huomenna olevan kaunis, vähätuulinen keli. Saman tien eräs mies kävi selittämään minulle eri reittien vuorovesien suuntia. Hän näytti kartalta suunnittelemamme reitin huonot puolet, joita en siis ollut osannut ottaa huomioon, ja suosittelu toista, eteläisempää reittiä meille. Hän myös lupasi antaa meille oman vuorovesiaikataulunsa, jonka toikin veneeseemme hetken kuluttua, Hän myös opasti hollanninkielisen kirjasen käyttöä ja antoi hyviä vinkkejä kanavamatkalle kohti Amsterdamia.

26.7. Borkumin kaupunkikierrokselle bussilla

Aamulla satoi pariin otteeseen; tietysti juuri, kun olimme satama-alueella kävelemässä. Minulla oli hellemekko päälläni eikä kameralle muovipussisuojaa, kun sade alkoi puoli yhden maissa.

Ennätin juuri kuvata Stettin-höyrylaivan, kun minun piti kiiruhtaa takaisin ja samalla suojelin kameraa kainalossani. Pääsin suht’ kuivana ravintolan suojaan, jonne Kapu saapui hetken kuluttua aivan läpimärkänä. Hän oli katsastanut Stettinin ja todennut sen kelpo alukseksi. Kuivattelimme itsemme veneellä ja kun sateet näyttivät olevan ohi, lähdimme bussipysäkille reppuinemme. Tarkoitus oli tehdä kaupunki-kirkkokierros ja samalla käydä ruokaostoksilla. Bussi saapui hieman myöhässä ja joutui seisottamaan lauttasatamassa, jonne oli juuri saapunut lautta Hollannin puolelta. 

Sain ikkunan läpi kuvattua junan, joka kuljettaa ihmisiä lautoilta keskustaan ja tietenkin päinvastoin.

Varttitunnin ajelun jälkeen olimme perillä Borkumin linja-autoasemalla, josta oli lyhyt matka ihmettelemään äskeistä junaa rautatieasemalle.

 

Ja pyöräilijöitä riittää täälläkin; samoin fillarivuokraamoita on pari liki joka korttelissa.

Kaikki kolme kirkkoa, jotka löysimme, olivat kiinni, joten kuvasin niitä vain ulkoa. 

Kaupungissa on vanha majakka, joka oli aikoinaan ollut kirkkona. Uusi majakka on keskellä kylää ja komea rakennus vuodelta 1879. Sen valon välähdykset näkyvät 24 merimailin eli 40 km päähän ympäriinsä.

Ja kuten mereltä jo olimme huomanneetkin, oli kaupungin ranta täynnään korituoleja ja rantailijoita. Tältä saarelta ei ilmeisesti saa mitään varsinaisesti veneilyyn liittyvää tarpeistoa, vaikka rantakadut olivat täynnään merellisiä matkamuistomyymälöitä. Niinpä emme saaneet mistään Hollannin vuorovesikalenteria. Onhan meillä tietenkin ATT eli Englannin amiraliteetin paksu maailman vuorovesikalenteri, mutta huomattavasti helpompi täällä Saksassa on käyttää paikallisia kalentereita; ja vastaavia me kaipaamme avuksi Hollantiinkin. 

Onneksi turisti-infon poika katsoi meille netistä lauantaisen Schiermonnikoogin yläveden ajankohdan. Meillä on tarkoitus lähteä täältä huomenaamulla pari tuntia ennen laskuveden alakohtaa, jolloin voimme käyttää myötävirran hyväksi merelle päin mennessämme; samalla meillä on lisänä joen antama myötävirta. Ja iltapäivällä saapuisimme Lauwersoogiin, jossa silloin olisi jo nousuvesi; siis taas myötävirta meille.

Illalla kävimme syömässä toisen sataman ravintolassa, sillä meidän Burkinamme oli jo kiinni. Siellä tapasin meidän venesatamamme Hafenmeisterin, ja saimme sovittua, että kymmenen aikaan hän olisi ravintolassaan ottamassa vastaan avaimen ja antaisi meillä 50 € pantin takaisin. Saimme odottaa ruokaamme yli tunnin, ja meille tuli kiire ennättää syödä se ennen kello kymmentä. Annokset olivat niin suuria, että saimme loput paketissa mukaan ja niin ennätin palauttamaan avaimen ja maksamaan yöpymismaksun panttirahasta. Keitimme kaurapuuron, laitoimme kellon herättämään viideltä ja kävimme nukkumaan.

25.7. Koneistusta vastavirtaan länteen

Yksi naapureitamme oli lähtenyt jo kello 5 aamulla kohti länttä, me muut irrottauduimme ennen yhtätoista.

 Meillä oli koko matkan vastavirta, sillä vesi oli nousussa lähtösatamassamme Norderneyssä ja laskussa määränpäässämme Borkumissa, kun saavuimme perille 7,5 tunnin koneistuksen jälkeen. Borkum sijaitsee läntisimmässä Saksan Itäfriisien saaressa, Ems-joen suussa. Siis laskuveden lisäksi meillä oli vastassa suuren, vilkkaasti liikennöidyn joen virtaus Pohjanmerelle.

Aikamoinen vastavirta laskuveden aikana.

 Selvisimme kuitenkin Borkum-saaren länsipään kierrosta parissa tunnissa, eikä laskuvesi ollut vielä alimmillaan ajaessamme Port Henry -satamaan. Siellä oli kuitenkin aivan täyttä ja veneemme juuttui hetkeksi pohjaa, ennen kuin ennätimme kääntyä satama-altaasta pois. Vieressä oli toinen satama, Burkina, josta löysimme kunnon aisakiinnityspaikan. Kävimme maksamassa satamamaksun Burkina-ravintolaan ja saimme saniteettitilojen avaimen 50 € panttia vastaan. Suwenan väki oli yöpynyt samassa satamassa joitakin viikkoja sitten ja isäntäpariskunta muisti heidät hyvin. Me tiesimme tuosta vierailusta, koska olimme lukeneet siitä Suwenan matkakertomuksesta. Siis olin tallentanut nettisivun koneelleni aiemmin, kun netti oli ollut käytössä. Tässäkin satamassa on langaton nettiyhteys; se ei nyt vaan valitettavasti toimi.

Illalla laskuveden aikaan katselimme rapuja, jotka ilmeisesti olivat aukomassa simpukoita, joita täälläkin kasvaa rannan tukiseinämissä.

24.7. Saatiin paikka kelluvasta laiturista

Norderneyn aamussa oli sopiva nousuvesi, joten pääsin rannalle ja kävimme ensin lauttasataman toiletissa, ostamassa luontokeskuksesta kaupungin kartan ja saman tien Penny-kaupassa. Sillä välin tanskalaisvene oli häipynyt ja mekin irrottauduimme proomun kyljestä puolenpäivän aikoihin ja lähdimme etsimään kunnollista laituripaikkaa. Kaikki paikat näyttivät olevan varattuina ja meinasimmekin lähteä jo eteenpäin, kunnes erään veneen kippari osoitti tyhjää paikkaa kelluvassa laiturissa, kaukana sataman klubirakennuksesta.

Pääsimme siihen kylkikiinnitykseen ja pian tuli paikallinen Hafenmeister toivottaen meidät tervetulleiksi toimistoonsa sinne klubirakennukseen. Samalla hän varoitti, että tulemme saamaan kavereita kylkeemme.

Koska oli ylävesi, saimme polkupyörät nostettua veneestä maalle aika helposti ja lähdimme fillaroimaan kohti kaupungin keskustaa. Ihmettelimme suuria parkkipaikkoja, kunnes huomasin liikennemerkistä, että keskustaan oli autolla ajo kielletty. Ja kun karttaa katsoi tarkemmin huomasi, että kaupungin keskustassa oli merkitty suuri osa katuja ”autovapaiksi” ja siksi pyöräilijöitä oli todella paljon kävelijöiden seassa. Syötyämme jäätelöt ihmettelimme liikennemerkkiä, joka näytti jalankulkuväylältä, mutta siinä oli kaksi lisäkilpeä: Ylemmässä polkupyörän kuva ja teksti frei, alemmassa teksti 22.00-08.00. Mietimme sen tarkoitusta: Onko väylä polkupyörille vapaa määrättynä kellonaikana, vai polkupyöristä vapaa samana ajankohtana.

Lähdimme kuitenkin pyöräilemään, kun sitä tekivät muutkin. Korttelin päässä vastaan tuli poliisiauto, joka pysähtyi Kapun kohdalle ja poliisimies selitti, että sillä katuosuudella on nyt pyöräily kielletty. Niinpä talutimme pyörät kadun yli kirkon aidan viereen ja kiersimme kirkon , koska sisään emme päässeet. On se hyvä, että viranomainen valvoo liikennesääntöjen noudattamista…

Kun sitten olimme käyneet toimistossa maksamassa satamamaksun, kävi Hafenmeister vetämässä

Suomen lipun tankoon muiden vieraslippujen jatkoksi.

Kun palasimme veneelle, oli viereemme kiinnittynyt lautaksi kolme venettä, kaksi hollantilaista ja yksi saksalainen. Annoin toiselle hollantilaiselle pariskunnalle ostamani Norderneyn kartan, kun he lähtivät reput selässä kaupungille. Myöhemmin illalla kävin kyselemässä heiltä vinkkejä Hollantiin matkustaville; eli meille. Monien neuvojen lisäksi sain heiltä Vaarkaart, Staande Mastroute –kartan. Siis sellaisen kartan, johon on merkitty Hollannin läpiajon mahdollistavat reitit sellaisille veneille, joilla on masto pysytyssä. Ja sellaiselle reitillehän me olemme menossa kohti Amsterdamia.

Laskuvesi paljastaa näissä satamissa usein simpukkaseinamän, jolloin voi katsella vaikka rapuja.

Mereltä kuvattuna Norderney näyttää sen, mikä näissä Itäfriisien saarissa on kait turisteille tärkeintä, eli uimaranta keskellä kaupunkia...

23.7. Norderneyssä ei tilaa

Purjehdimme taas koko päivän, aika mukavaa.

 Lähdimme aamupäivällä vasten nousuvettä, sillä laskuveteen lähtö olisi aiheuttanut myöhäisen perillepääsyn. Spiekeroogin ja Baltrumin  välistä pois päästyämme nostimme isopurjeenkin ja  matka sujui itä-koillistuulen avittamana ensin noin 3:n, loppumatkasta jopa 5 solmun vauhtia. Itäfriisien saarten pohjoisrannat olivat koko ajan näkyvissä ja ne näyttivät olevan hiekkaa; täynnä auringonottajia. 

Matka avomereltä Norderneyn saaren eteläpuolelle venesatamaan oli yli 5 mailia ja sen siis ajoimme vasten laskuvettä, joka aiheutti väliin liki 3 solmun vastavirran. Sataman laiturit olivat aivan täynnään veneitä ja satama-altaan reunoilla oli monia veneitä kiinni; jopa lautoissa. Me löysimme paikan jonkun proomun kyljestä, tanskalaisveneen perästä. Hafenmeister tuli pian paikalle laskuttamaan 10 € ”laituripaikasta” ja kertoi huomenaamulla varsinaisesta venesatamasta vapautuvan paikkoja…

 Saa nähdä mahdummeko sittenkään palveluiden äärelle. Satamamestarin kertoman mukaan sieltä löytyisi kaikki, myös WLAN-yhteys, muutaman Euron palvelukortilla.

Kapu kävi kävellen etsimässä ruokakaupan, minä en päässyt poistumaan veneestä ollenkaan, joten vietin koti-illan…

22.7. Lisää wattikävelyä

Emme lähteneetkään vielä, vaan päätimme viettää toisenkin päivän tällä pienellä saarella.

Päivä meni suureksi osaksi pyykin pesussa. Täällä koneellisen hinnaksi tuli 10 Euroa, jolla rahalla kyllä sai sen pyykin kuivaksikin. Iltapäivällä kävelimme yhdessä keskustaan, kauppaan ja leipomoon. Edeka-myymälässä on vain pakattua leipää, joten pullat ja sämpylät pitää hakea leipomosta. Tyhjiä kaljapurkkeja emme saaneet jätettyä minnekään; Edeka ei myynyt tölkkijuomia, eikä paikallisen kioskin valikoimiin kuulunut Karlsbergin olut…

Söimme ruuaksi eilen ylijääneet kalkkunafileet, mutta emme voineetkaan tiskata, koska en ollut muistanut laittaa vedenlämmitintä päälle.

Niinpä lähdimme yhdessä Wattikävelylle. 

Nyt on täysikuu ja siksi laskuvesi oli illansuussa matalimmillaan. Kävelimme samaa reittiä kuin minä eilen ja hoidimme jalkojamme mudassa, jossa taas oli liukastumisvaara. Vesijättömaalla oli monia isoja tasapohjaisia veneitä kuivilla ja opastetulla Wattikävelyllä näytti olevan parikymmentä henkeä; joukossa paljon lapsia.

Vesi oli todella alhaalla, meidänkin veneemme alta pohja oli nyt kuivilla, kun aiemmin siinä täällä on ollut parikymmentä senttiä vettä laskuveden aikana. Huomenna lähdemme ennen puoltapäivää purjehtimaan länteen päin. Parinkymmenen mailin päässä on Norderneyn saari, jonne aiomme mennä. Sen satama on ”vuorovesivapaa”, siis sinne pääsee köliveneelläkin laskuveden aikaan, joten meillä ei ole kiirettä. Huominen lähtö on sikäli hassu, että joudumme ajamaan nousuvettä vastaan ja ilmeisesti Norderneyssä laskuvettä vastaan. Parempi olisi tietenkin, jos voisi hyödyntää vuorovesivirtoja kuin taistella niitä vastaan… 

Suurimman laskuveden aikana vettä on todellakin vain ajoväylän pohjalla.

Tasapohjaiset laivat pysyvät pystyssä ilman vettäkin...

21.7. Taas laskuvettä ihmettelemässä.

Aamulla Spiekeroogin satamassa oli kova liikenne. Lautat lähtivät mantereelle heti nousuveden salliessa ja kymmenkunta vierasvenettä jätti laiturin. Kun kiipesimme reunimmaisena olevan ison rautaveneen kannelta alas, liukastuin ja putosin laiturille. Ei siinä sen kummemmin käynyt, kuin että myöhemmin oikea lonkka ja nivus olivat hieman kipeinä. Toivottavasti kipu tulevan yön aikana tasaantuu.

Siirsimme veneen kunnolliselle paikalle laituriin, saimme maasähköt ja täytimme makeavesitankin; Helgolandissahan emme raaskineet vettä ottaa, kun se oli niin kallista…

Kapu aloitti isopurjeen nostimen korjauksen ja minä lähdin kävelemään Spiekeroogin keskustaan yhdessä kymmenien lautalla tulleiden turistien kanssa.

Oli mielestäni suorastaan hämmästyttävää, kuinka paljon jo heti aamusta tänne tuli lomanviettäjiä. Kaksi lauttaa kulkee kolme - neljä kertaa päivässä täältä mantereelle, ja kaikki saaren huoltoliikenne näytetään hoitavan niiden avulla.

Keskusta näyttää erittäin viehättävältä ja turistiystävälliseltä; ruokakauppakin oli tänään sunnuntaina auki viiteen asti. Kun palasin veneelle ei Kapu ollut saanut korjaushommaansa tehtyä, ja minä kävin pitkäkseni sekaiseen sänkyyni kabiiniin. Paikka oli sekaisin siksi, että Kapun oli pitänyt kaivaa taas kaikki työkalut punkkansa alta. Olin väsynyt kuumasta kävelystäni ja lonkkani oli arka. Kun sitten heräsin, oli nostin korjattu ja saimme tavarat taas paikoilleen. Nyt Kapu vuorostaan kävi pitkäkseen; olihan hän istunut ja korjannut sitä vaijeria yli neljän tunnin ajan kuumassa, suorassa auringonpaisteessa. 

Minä lähdin Wattikävelylle. Laskuveden aikaan merenpohja jää kuivaksi kymmenien metrien leveydeltä. Kävelin etelään päin kanavan länsirantaa ja nautin matkasta paljasjaloin. Varsinaisessa mudassa en uskaltanut kävellä kuin nimeksi; se oli liian liukasta. 

Hieman myöhemmin ihmettelimme palokunnan autoja ja venettä, jonka laskivat siihen vähään veteen. Vähän toista tuntia laskuveden jälkeen piti kolmen lautan lähteä liikkeelle täynnä matkustajia. Niiden lähtö kuitenkin lykkääntyi, ja samalla selvisi, miksi palokunnan vene oli lähtenyt liikenteeseen. Meripelastuskeskuksen SAR-vene hinasi satama-altaaseen vedellä täyttyneen purjeveneen. Vasta kun se oli saatu kiinni laituriin ja palokunnan pumput alkoivat tyhjentää venettä, pääsivät lautat liikkeelle. 

Meillä oli siis muutakin huvia kuin ruuanlaitto ja syöminen tai tiskaus, jota Kapulla olikin paljon, kun eilen illalla ei vesi riittänyt astioiden pesemiseen. 

Auringonlasku oli taas upea ja liki täysikuu paistaa pilvettömältä taivaalta. Jäämme tänne vielä tiistaihin asti; toivottavasti osaamme laskea seuraavan yöpymispaikan nousuveden korkeuden ja ajoituksen turvallista lähtöä varten. 

20.7. Pitkä purjehduspäivä.

Lauantaiaamuna pääsimme hyvin liikenteeseen, yhtä aikaa laiturin puoleisen veneen kanssa. Bremerhavenilaiset purjehtivat kotiinsa päin, me käänsimme kokan etelälounaaseen, kohti itä Friisien saaristoa. Päämäärämme oli Spiekeroog-saari, joka on kuten muutkin saaret suosittu lomaviettopaikka. Laskimme, että meidän piti olla siellä klo 21 viimeistään, jotta nousuvesi riittäisi meille. Lähtiessämme Helgolandin satamasta ohitimme poijun, joka piti ääntä kuin kurnuttava lehmä; siinä oli jonkinlainen sumutorvi. Videon joskus myöhemmin... 

Purjehdimme aluksi erittäin vienossa tuulessa kahdella purjeella, kunnes tuuli voimistui ja aloimme olla aikataulusta liikaa edellä. Laskimme isopurjeen ja jatkoimme pelkällä fokalla, ja hyvin tuuli meitä kuljetti niinkin. Olimme saarien väliin johtavalla kääntymispoijulla hieman aikataulusta edellä, mutta koska metrin kynnyksellä oli tarpeeksi vettä sen ylipurjehtimiseen, niin uskalsimme jatkaa matkaa. Neljän mailin matka sujui nousuveden kuljettamana niin liukkaasti, että Kapun oli pidettävä moottorissa kunnon kierrokset, jotta ohjaus toimisi. Edellämme näytti purjehtivan vene, joka luovi viimeisen mailin kapeaa ränniä myöten Spiekeroogin satama-altaaseen. Aika näyttävä sisääntulo nuorilla pojilla, jotka myöhemmin kertoivat, että heillä ei ole veneessä moottoria, joten on pakko purjehtia.

Sataman laituripaikat olivat kaikki täynnä, joten kiinnityimme erään purjeveneen kylkeen; jo melkein tottuneen oloisesti. Meidän viereemme kiinnittyi vielä kaksi pientä purkkaria, joten ”lautassa” oli 6 venettä. Ja saman tien se kolmas vene tekikin lähtöä, joten jouduimme siirtämään oman ja ne kaksi viereemme kiinnittäytynyttä venettä moottoriveneen kylkeen. Sen isäntä antoi meille sosiaalitilojen avainkortin lainaksi ja kertoi, että aamulla useat veneet lähtevät jatkamaan matkaa, joten me saisimme laituripaikan.

Kun Kapu irrotti stooran nostimen ja oli kiinnittämässä sitä puomin päähän, sai hän piston käteensä. Nostovaijerista oli katkennut yksi säie. Sen korjaaminen jäi huomiseksi.

Päivän ainoa ruokailu meni aika myöhäiseksi, vaan hoitui nopeasti vanhaa ruokaa lämmittämällä. Teimme pienen kävelyn satama-alueella ihaillen laskevaa aurinkoa ja nousevaa kuuta. Nuorukaiset liikkuivat melko myöhään veneemme yli, vaan onneksi paljon hillitymmin askelin kuin edellisiltaiset naapurimme Helgolandissa.

19.7 Perjantaina tuulee

Heräsimme tänä aamuna kovan tuulen ääniin. Takanamme olleen katamaraanin kippari neuvoi meitä olemaan lähtemättä saarille tänään, kun tuuli ja merenkäynti on kovaa. Ostfrieslandin saariin on tottumattoman jopa vaarallista yrittää päästä tällaisella kelillä. Täytyisi tuntea vuorovesivirran suunta ja aikataulu, eikä aallokko saisi olla liian suurta. Ja satamaan pitäisi päästä vielä ennen korkeinta nousuvettä, jotta juuttuessaan liian matalaan pohjaan pääsisi vielä pois, koska silloin vielä vesi nousee ja irrottaa. Siis onpa ohjeita kerrakseen; melkein pelottaa lähteä tuntemattomiin vesiin…

 Iltapäivällä lähdimme yhdessä merivesiuimalaan saunomaan.

Vaan emmepä sitten kuitenkaan saunoneet emmekä uineet, sillä halvennushinnat eivät olleetkaan perjantaina vielä klo 15 jälkeen voimassa, kuten toissapäivänä. Vasta illalla kuuden jälkeen olisi päässyt 9 Eurolla uimaan ja saunaan, nyt se olisi maksanut 13 rahaa per nenä. Joten palasimme rantaan ja kävimme suihkussa, joka oli tarkoitettu meille veneilijöille. Ja hintakin oli vain 2,50 Euroa per suihku. Täällä jokainen vessakäyntikin pitää maksaa käteisellä rahalautaselle, joka on siinä veskin eteisessä. Tämä laiturialue on kaupungin/valtion tms. ylläpitämä, siksi kait kaikki on maksettava erikseen. Kun laiturimaksu on 10 Euroa, tulee siihen päälle Kuradgabe, joka on täällä 2,75 € päivässä henkeä kohti. Onkohan niin, että rannan käyttäjät maksavat, eikä ylläpitoa oteta yleisistä verovaroista; en tiedä…

Nyt illalla aurinko ei enää paista ja tuuli ei ainakaan ole tyyntynyt. Saa nähdä, kuinka huomisen matkasuunnitelmien käy… 

Myöhemmin illalla kuu loisti melkein täytenä ja edellisen kuvan laiva oli laiturissa lähellämme

18.7. Dünellä turistina hylkeitä kuvaamassa

Eilen illalla istuksimme naapuriveneen väen kanssa ja saimme hyviä neuvoja, kun menemme seuraavaan paikkaan. Samalla rouva näytti kamerastaan kuvia, jotka hän oli ottanut viereiseltä Dünen hiekkasaarelta. Rupesimme toivomaan sumua olevan vielä aamullakin, jotta meidän ei tarvitsisi lähteä. Vaan sitten totesimme, että meillähän ei ole kiire minnekään; voimme aivan hyvin olla täällä perjantaihin asti, jotta ennätämme käydä Dünellä. Niinpä puolenpäivän maissa astuimme avoveneeseen, joka kyyditti meidät hetkessä Helgolandin pääsaaren itäpuolella olevaan 

dyynimuodostelmaan; luonnonsuojelualueella, jonne ei yksityisveneellä ole asiaa.

Minä olin luvannut kuvata Kapun videokameralla, joka ripustettiinkin kaulaani… Kuljimme saaren eteläpäähän, jossa naapurit olivat kertoneen olevan ”seehunden” eli hylkeitä. Ja kylläpä niitä olikin: kymmenittäin suuria, liki liikkumattomia hylkeitä makaili rannalla. Katselijoita oli kielletty menemästä 30 metriä lähemmäs eläimiä, koska ne saattaisivat purra. Videokameralla kuvasin pitkän otoksen noista pulskeista eläimistä, mutta järkkärilläni en saanut niistä yhtään kunnon kuvaa. Kateeksi käy naapurin rouvaa, jolla oli todella näyttäviä kuvia hylkeistä, jotka eivät silloin olleet olleet pelkästään makuulla.

Muutaman tunnin dyynikierroksen jälkeen palasimme pääsaarelle ja kävimme syömässä täällä satamassa olevassa ravintolassa. Päivän annos oli hintansa, 6,90 €, arvoinen, mutta kesti pitkälti yli puoli tuntia saada ruoka pöytään. Illemmalla kävin paikallisessa netti-teehuoneessa surffailemassa tunnin hintaan 2,5 Euroa. Kapu nukkui sen ajan, eikä huomannut käydä kaupassa.

Labskaussia; hyvää ja varsinkin täyttävää...

17.7. Merivesiuimalassa.

Tänäänkin aamusta oli pilvistä, vaan puolen päivän tietämissä aurinko alkoi taas kuumettaa. Varsinkin veneessä oli ajoittain tukahduttavan kuuma, koska tuuli ei päässyt laskuveden aikaan tänne monttuun ollenkaan. Päivällä kävimme ostamassa taas lisää merikortteja ja hain Hafenmeisterilta juomavettä limsapulloihin. Täällä saarella tehdään juomavesi merivedestä, joten se on arvokasta. Veneeseen tankkaaminen maksaa kait euron/100 l, vaan tuon 4,5 litraa saimme ilmaiseksi.  Sähköstä maksetaan automaattiin; 1€/kWt. Olimme alkuun ilman maasähköä, kun meillä on tehokkaat aurinkokennot. Vaan tänään huomasimme, että vierestämme lähteneeltä veneeltä oli jäänyt käyttämättä maksamaansa virtaa, joten otimme sen sujuvasti käyttöön. Laitoin 50 centin kolikon lisää ja nyt riittää virtaa niin jääkaapeille kun tiskivedenkin lämmittämiseen; sitähän ei sentään aurinkoenergialla veneessämme voi lämmittää.

Lähdin kylpylään kello kolmen jälkeen, jolloin hinta on halvempi kuin kello 12-15.00; silloin käyvät laivaturistit uimassa. Yhdeksällä Eurolla sain uima- ja saunaluvan. Pukuhuoneessa oli Euron pantilla lukittavia kaappeja kaikille ja joitakin ”yksiöitä”, joissa saattoi riisuutua ja pukeutua. Suihkuhuoneet olivat erilliset miehille ja naisille ja uima-allasalueella oli pukeutumispakko. Kävin ensin ulkouima-altaassa. Vesi oli todella merivettä, koska se oli tavattoman suolaista. Se ei kuitenkaan mielestäni ollut luvatun 26 asteen lämpöistä, vaan hieman viileämpää. Kuitenkin paljon lämpimämpää kuin oikea merivesi, joka näyttää olevan täällä vain 14 astetta. Saunaosastolla toisessa kerroksessa oli kolme saunaa ja siellä ei saanut olla uimapuku päällä. Kuumin sauna oli 85 asteinen ja siellä piti olla kuiva pyyhe niin pepun kuin jalkojenkin alla. Kaunis sauna ja hyvä lämpö, vaan ei tuntunut luontevalta istua lauteilla, joille ei saanut laittaa mitään kosteaa…

Höyrysauna oli aika mukavan tuntuinen ja hajuinen, ja kolmannessa, 60 asteisessa huoneessa, en käynyt olenkaan.

Käväisin saunomisen lomassa uudestaan uima-altaalla ja suolakylvyn jälkeen pääsi onneksi suihkuun, sillä se vesi kirveli kasvoillani ja huulillani.

 

Aamuinen sumu ei nyt lopulta poistunutkaan koko päivänä, vaan kylpylään mennessäni ylämaan masto oli kokonaan pilvessä. Sumu oli laskeutunut myös merelle ja risteilylaivoja ei meinannut sen seasta erottaa. Ilma tuntuu nyt illansuussa tosi kostealta ja kolealta.


 Jos tämmöinen sankka  sumu jatkuu vielä huomennakin, emme ehkä voi lähteä satamasta ulos ollenkaan.

16.7. Kävelypäivä Helgolandissa

Aamuherääminen kävi sutjakkaasti, kun kyljestämme lähti vene pois. Ja samalla huomasimme kyljessämme toisella puolella olevan veneen olleen samassa jamassa kanssamme Tönningissä… siis vuoroveden armoilla. Ruotsalaiset olivat menossa Mustamerelle ja olivat myös olleet eka kertaa kunnon laskuvedessä kuivilla.

Aamupäivällä näytti hyvinkin sumuiselta; ainakin ylämaassa oleva linkkitorni oli osittain pilvessä. Lähdimme kuitenkin puolenpäivän jälkeen kävelemään. Ensin kuljimme alamaan keskustan läpi,

sitten nousimme hengästyttävän pitkät portaat ylös, hikoilimme ylämaan vilkkaan kauppakeskittymän läpi ja sitten poikkesimme kirkkoon.

Sitten olimmekin valmiit kulkemaan jyrkänteen reunalla olevaa polkua. Tai tiehän se melkein oli: päällystetty laattakivillä, ja reunassa kaide. Se oli merkitty soveltuvan liikuntaesteisillekin ja matkalla näimme monia pyörätuoleja. Kävimme melkein eteläisimmällä reunalla ja myös korkeimmalla huipulla, jossa oli kesyjä lampaita. Lehmiäkin näytti yläniityllä olevan ja jyrkänteillä pesi tuhansia lintuja. Meille tuli kuuma kävellessä, vaikka ylhäällä kävi välillä raikas tuuli. Polun pituus oli kaikkineen 3,5 km ja me kävelimme siitä suurimman osan. Emme kuitenkaan nähneet Lange Annaa, sillä se olikin juuri siinä kulmassa, jonka jätimme ainoana käymättä. Lange Anna on korkea rauki eli kivipylväs, jossa myös pesii lintuja. Kävelyn jälkeen maittoi ruoka: Söimme Störtebeker-ravintolassa Labskaussia, hakemaamme Störtebeker-olutta siellä ei ollut. Takaisin veneelle tultua sain naapuriveneen nuorisolta lainaksi nettitunnukset ja saatoin päivittää blogitekstejä; WLANin nopeus ei riittänyt kuvien lataamiseen.

15.7. Pohjanmerelle!

Lähtö Tönningistä onnistui 5.45 hyvin; vettä oli tarpeeksi, vaikka korkein nousuvesi olisi vasta 7.16. Ajelimme vastavirtaan reilun tunnin verran, kunnes saavuimme Eidersperrwerkille. Rakennelman tehtävänä on ilmeisesti säännöstellä Eiderin vuoro- ja tulvavesiä. Tönningissä on korkein tulva ollut helmikuussa 1962, jolloin tulvavesi on ollut yli 5 metriä. 

Sujuvan maksuttoman sulutuksen jälkeen jätimme jokialueen taaksemme ja ajoimme Pohjanmereen. Vasta yli kymmenen mailin mutkittelevan ajon jälkeen pääsimme syville vesille. Laskuvesi auttoi meitä koko matkan halki Watt-maan. Alue on kansallispuistoa, jossa paljastuu laajat alueet merenpohjaa aina laskuveden alta ja jonne tehdään opastettuja watti-kävely –retkiä.

Otimme suunnan kohti Helgolandin Dunesöder- poijua. Meillä oli tietenkin vastatuuli. Keulapurjeen avustamana Kapu luovi 5 tunnin ajan avomerellä. Alkumatkasta näimme monia kalastusaluksia, jotka ilmeisesti pyysivät Pohjanmeren katkarapuja. Lähempänä Helgolandin saaria liikenne vilkastui: Elbelle menossa olevia laivoja oli näkyvissä kulussa ja ankkuroituna.

Saareen oli kanssamme menossa monia purjeveneitä. Niinpä jouduimmekin uuteen tilanteeseen: oli kiinnittäydyttävä kolmanneksi ”lauttaan”. Siis täällä kiinnitytään sivuttain laituriin jo aiemmin kiinnitettyjen veneiden kylkeen. Onnistuihan se hyvin ja pian oli toisella kyljellämme uusi vene. Ja sen vieressä vielä kaksi muuta. Ja muutaman tunnin kulutta lautassa toisena oleva vene lähti pois ja meidän oikealla puolellamme oleva vene (jossa me ja koko lautta oli siis kiinni) suoritti siistin ja tottuneenoloisen siirtymisen moottorin avulla lähemmäs laituria ja siinä ensimmäisenä kiinni olevaa venettä. Sitten siirreltiin köysiä veneestä toiseen ja kiinnitettiin niitä (mielestäni) epämääräisessä järjestyksessä, kunnes kaikki olivat kunnolla kiinni toisissaan.

Teimme pienen kävelyretken alamaan kaupungin keskustaan ennen kuutta, jolloin ruokakauppa viimeisenä meni kiinni. Siis kaikki muut kaupat olivat sulkeutuneet jo  klo 16-17. Ilmeisesti viinakauppoja ei kannata pitää auki enää risteilyalusten poislähdön jälkeen. Satamassa oli yht’aikaa neljä suurta matkustajalaivaa, joiden tuomat matkustajamäärät taitavat pitää viinakaupan vilkkaana.

Yö oli melko rauhallinen, mitä nyt neljän ”takanamme” olleen veneen väki käveli kengät jalassa veneemme keulan yli mennen tullen ja vähänväliä.

14.7. Vielä päivä Tönningissä

Tänään sunnuntaina lähdimme iltapäivällä kauppaan. Vaan eipä tällä paikkakunnalla kauppa ollutkaan sunnuntaina auki kuin aamupäivällä. Siksi päiväruokailun kävimme syömässä erään hotellin terassilla. Muutoin vietimme päivää kävelemällä ympäri kaupunkia, joka ei kovin iso olekaan. 

Illalla saimme Hafenmeisterilta hyviä neuvoja, kuinka lähteä joelta pois. Siis ajoissa suihkuun ja nukkumaan, sillä herätys on aamulla 4.30; tunti ennen lähtöä.

Kuvat myöhemmin...

13.7. Vuoroveteen totuttelemassa Tönningissä

Aamulla herätessämme olimme taas vedessä kuin mitään ei olisi ollut pielessä. Kun sitten kaupunkikävelyllä katselimme tätä satamaa ja venettämme, huomasimme SeijMerin todella olevan kuivilla! Satama-altaan pohja oli näkyvissä liki joka kohdasta ja SeijMerimme köli kokonaan ja peräsin puoliksi hautautuneina pohjamutaan. Kyllä kauhistutti katsoa.

Vaan taas ennen kuutta illalla veneemme alla oli taas 3,2 metriä vettä. Ja sama ilmiö toistui reilun 6 tunnin jaksoissa. Ehkä tuohon tottuisi…

Kaupunkikierroksella kävimme tietenkin kirkossa, joka oli aiemmin viikolla nähtyihin verrattuna erittäin koristeellinen; kattokin oli maalattu täyteen kuvia. Torilla, joka on ollut olemassa jo vuodesta 1595, oli raatihuone ja talo, jonka seinässä on kellopeli. Se soittaa melodiaa muutaman kerran päivässä ja se kuului tänne veneeseenkin, tosin aika heikosti.

Kaupungissa on joitain samantyylisiä rakennuksia kuin edellisessä, Friedrichstadtissa, siis hollantilaistyylisiä. Täälläkin on paljon turisteja, lähinnä Tanskasta.

12.7. TideEider eli vuorovesialueella

 Lähdimme saamamme ohjeen mukaisesti klo 14 aikaan pois Treene-joelta Eiderille. Nyt vesi ei ollutkaan korkeimmillaan, vaan vasta nousemassa. Matalimmillaan vesi oli ollut tänään 12.04 ja seuraavaksi ylimmillään 17.38. Meillä oli siis jokea myötävirtaan eli alajuoksulle mennessä 1-1,5 solmun vastavirta. Vesijättömaata oli kahta puolta jokea ja laajaltikin lähellä Tönningiä. Saavuimme kaupungin pursiseuran satamaan kahden ja puolen tunnin motoroinnin jälkeen. Veneen loki näytti meidän ajaneen 12 mailia, vaikka todellisuudessa ajamamme matka oli 8,6 mailia.  Sitä se nousuveden aiheuttama vastavirta teettää…

Kaikki vaikutti siis olevan OK. Tullessamme meitä auttoi Maika-nimisen veneen kippari ja hän kertoi nähneensä meidät jo Rendsburgissa. Hän antoi meille vessakoodin ja neuvoi sähkökaapin paikan. Emme lähteneet minnekään kävelemään ja satamamaksun saimme maksettua vasta klo 19, kun paikallinen Hafenmeister saapui toimistoonsa. Hän neuvoi, että meidän olisi lähdettävä täältä puolitoista tuntia ennen korkeinta nousuvettä, mikä sunnuntaiaamua ajatellen olisi tarkoittanut lähtöä kello 5. Meille ei mennyt jakeluun tuo vastavirtaan ajelu ja päätimme yrittää opetella vuorovesilaskua ihan itse.

Illemmalla ihmettelimme veden laskua; vesi laski ja laski ja laski, kunnes ennen puoltayötä olimme kirjaimellisesti kuivilla. Uskalsimme käydä nukkumaan, vaikka vene tuntuikin olevan kallellaan ja kohta kaatuvan. 

Kuvat myöhemmin...

11.7 Jokiajelua ja muutama sulku

Tänään heräsimme eilisestä poiketen auringonpaisteiseen aamuun täällä Süderstapelissa. Liikkeelle pääsimme  vähän ennen kymmentä entistä leveämpään Eider-jokeen. Muutaman hairakan ja ehkä kotkan, monen naudan ja lampaan katselu oli ainut huvi matkalla kohti 14 kilometrin päässä olevaa Nordfeldin sulkua.Paitsi hämmästyksen aiheena oli yhtäkkiä sivullamme näkyvä kirkontorni, vaikka merikortilla ei ollut mitään asutusta lähellä. Kapu sen äkkäsi: näin Süderstapelin kirkon tornin, vaikka olimme ajaneet jokea jo 5 kilometriä. Eider-joki todella mutkittelee…

Edellisestä sulutuksesta viisastuneena otin rahan taskuun ja kiipesin Zahlstellelle maksamaan heti, kun saimme veneen kiinni portaisiin. Kyselin sulkumestarilta, miksi hän otti meiltä maksua 9 Euroa, kun hinta ekassa sulutuksessa oli ollut aikoinaan 4,50 Euroa. No, selvisihän se miksi viimeksikin Kapulta oli otettu 9 Euroa: olimme sulutuksessa yksinämme ja sulutusmaksu on 9 €. Tyydyin vastaukseen ja pääsimme hetken kuluttua jatkamaan matkaa.

Nyt olimme saapuneet vuorovesialueella, jossa veden korkeus saattoi vaihdella metrinkin. Kulukelpoinen väylä on merkitty ”risuin”; punaisissa tikuissa oli luuta ylöspäin ja vihreissä alaspäin…

Seuraavan kymmenen kilometrin jälkeen tulimmekin jo Friedrichstadtin sululle. Merikorttiin oli veden syvyydeksi merkitty Treene-joen alkuun ja sulun eteen vain 1,5 metriä. Olin kuitenkin saanut edelliseltä sulkumestarilta tietää, että veden syvyys siellä riittäisi hyvin veneellemme. Niinpä ajoimme varovasti sulun eteen ja siellä oli yli 2 metriä vettä. Olimme ainoa sulutettava alaspäin Treneelle; sulusta pois tuli yksi purkkari. Nytkin kiipesin raha taskussa sulun reunalle ja portaat ylös ovelle, vaikka missään ei näkynyt  Zahlstelle-kylttiä. Ja kun ovi oli lukittu, palasin takaisin veneeseen. Vilkaistessani ylös, näin miehen viittovan avoimessa ikkunassa rakennuksen yläkerroksessa ja pyytävän maksamaan sulutuksen. Mikäs siinä auttoi; kiipesin uudestaan sulun reunalle ja portaat ylös, avasin summerin soidessa raskaan oven ja kiipesin pitkät portaat ylös toimistoon. Siellä istui kaksi miestä, toinen valvomopöydän ja toinen ruokapöydän takana ja naureskelivat puuskutukselleni. Sulkumestari otti 8,30 €, kertoi sen kattavan sisään- ja ulossulutuksen ja toivotti hyvää päivänjatkoa.

Palattuani veneelle alkoi vesi sulussa laskea. Kun se oli laskenut noin metrin verran, avautuivat sulkuportit ja pääsimme ajamaan varsinaiseen Treene-jokeen. Kovin kauas emme voineet ajaa, koska vastassa oli matala silta. Vierasvenesatama on ”vanhassa satamassa”, ja ajoväylä sinne oli melkein huomaamaton. Vastaan tulikin kuin puskista kaksi venettä, joita jouduimme väistämään.

Laituripaikka löytyi helposti ja vaikka köli tökkäsikin pohjaan, oli keula jo onneksi tarpeeksi lähellä laituria. Matkaa olimme tehneet 3 tuntia ja 13 merimailia. Maksaessamme satamamaksua sain Hafenmeisterilta tietää, että sopiva lähtöaika eteenpäin olisi perjantaina kello 14 aikaan. Silloin olisimme Tönningissä Pohjanmeren rannalla nousuveden aikaa kello 17.38. Edellisen sulun mies oli minulle maininnut jotain, että lauantaina ei Tönningistä pääsisi eteenpäin. Ihmettelin tuota, vaan nyt asia selvisi. Nousuvesi on korkeimmillaan Tönningissä lauantaina, 13 heinäkuuta klo 6.01 ja maantiesilta avataan vasta kello 6.30. Joten ei kait sieltä silloin pääse pois…

Kävimme pikaisella kaupunkikierroksella tässä Pohjolan Venetsiassa, joka on perustettu v. 1621.

Täällä vanhan keskustan talot on rakennettu hollantilaiseen renessanssityyliin; niissä on ns. porraskatot. Tai ainakin noin ymmärsin saksankielisen kaupunkioppaan tekstin. Kuva kuitenkin kertoo tarkemmin.

Kysymällä löysimme Edeka-kaupan, joka on onneksi melkein keskustassa; Lidl-myymälä on jossain kauempana, teollisuusalueella. Keskustan kävelykatu on täynnään ravintoloita ja kahviloita, vaan yhtään leipomoa emme siellä nähneet. Illemmalla kävelykatu oli jo aivan autio, vaan onneksi löysimme avoinna olevan italialaisen pizzerian.  Nyt emme syöneet pizzaa, vaan ”seelachs” paistetuilla perunoilla. Ja tuo kalahan ei ole lohta, vaan ilmeisesti turskaa, koska on aivan valkoista ja mautonta…

Kuvat lisätty 24.7.13 Norderneyssä