sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

27.7. Sumuinen ja sateinen päivä Borkumissa



Heräsimme tänään väsyneinä kellon soidessa ja aloimme syömään aamiaista. Sitten vilkaisin ulos ja näin paksun sumun peittävän koko sataman; näkyvyyttä ei ollut sataa metriä. Söimme, täytimme veneen vesitankin ja toivoimme sumun hälvenevän kello seitsemään mennessä. Kun maisema oli vielä puoli kahdeksan aikaan yhtä harmaa, kävimme nukkumaan, koska emme missään tapauksessa voisi lähteä noin huonoon keliin; siis näkyvyyden suhteen. Vuorovesi kääntyi nousuun yhdeksän jälkeen ja totesin, että nyt on jo liian myöhäistä lähteä kolmenkymmenen mailin päähän paikkaan, jonka vuorovesien korkeuksista emme olleet täysin tietoisia. Niinpä menin satamaravintolaan maksamaan vielä yhden yön majoituksen. Samalla emäntä katsoi netistä säätutkan tiedot. Ruudulla näkyi eteläisen Hollannin päällä tummanpuhuva, sininen pilvialue, jossa oli tummanpunaisia suuria läiskiä. Ja animaatiosta näki, että se ukkosrintama saavuttaisi tämän Ems-joen suualueen kello kahden jälkeen. Siis oli todella turvallisinta jäädä makaamaan tänne vielä täksi päiväksi.

Kävimme kävelyllä lauttasatamassa, ja kuvasin Stettin-höyrylaivan saapumista satamaan. Se oli eilen lähtenyt merelle, enkä silloin ollut ennättänyt kuvata sitä, joten nyt käytin tilaisuuden hyväkseni ja menin pitkän laiturin toiseen päähän kamera mukanani. Sainkin höyrylaivasta muutaman hyvän otoksen


 ja sen jälkeen jäimme katselemaan kalaparvea, joka ui aivan pinnassa.

Pian kuului kuitenkin ensimmäiset ukkosen jyrähdykset ja ennätimme juuri ja juuri veneelle ennen tosi rankkaa sadetta. Olin laittanut etuluukun kuitenkin huolimattomasti kiinni, joten keulaan ennätti tulla hieman sadetta, ennen kuin huomasimme sen. Siis säätutkan antamat tiedot pitivät paikkansa: Ukkosrintama ylitti tämän paikan 14.45-16.15 välisenä aikana.

Illan suussa yritimme saada selvää WHF-kanavalta 61 luetusta merisäätiedotuksesta. Olimme ymmärtävinämme, että Saksan rannikolla sekä Pohjanmeren että Itämeren puolella on Flensburgin ja Elbe-joen välisellä alueella 10 Beaufortin tuulivaroitus. Menin ravintolan pitäjältä kyselemään säätiedotuksesta. Hän vakuutti huomenna olevan kaunis, vähätuulinen keli. Saman tien eräs mies kävi selittämään minulle eri reittien vuorovesien suuntia. Hän näytti kartalta suunnittelemamme reitin huonot puolet, joita en siis ollut osannut ottaa huomioon, ja suosittelu toista, eteläisempää reittiä meille. Hän myös lupasi antaa meille oman vuorovesiaikataulunsa, jonka toikin veneeseemme hetken kuluttua, Hän myös opasti hollanninkielisen kirjasen käyttöä ja antoi hyviä vinkkejä kanavamatkalle kohti Amsterdamia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kerrot lukeneesi tätä juttua...!