keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

18.7. Dünellä turistina hylkeitä kuvaamassa



Eilen illalla istuksimme naapuriveneen väen kanssa ja saimme hyviä neuvoja, kun menemme seuraavaan paikkaan. Samalla rouva näytti kamerastaan kuvia, jotka hän oli ottanut viereiseltä Dünen hiekkasaarelta. Rupesimme toivomaan sumua olevan vielä aamullakin, jotta meidän ei tarvitsisi lähteä. Vaan sitten totesimme, että meillähän ei ole kiire minnekään; voimme aivan hyvin olla täällä perjantaihin asti, jotta ennätämme käydä Dünellä. Niinpä puolenpäivän maissa astuimme avoveneeseen, joka kyyditti meidät hetkessä Helgolandin pääsaaren itäpuolella olevaan 

dyynimuodostelmaan; luonnonsuojelualueella, jonne ei yksityisveneellä ole asiaa.

Minä olin luvannut kuvata Kapun videokameralla, joka ripustettiinkin kaulaani… Kuljimme saaren eteläpäähän, jossa naapurit olivat kertoneen olevan ”seehunden” eli hylkeitä. Ja kylläpä niitä olikin: kymmenittäin suuria, liki liikkumattomia hylkeitä makaili rannalla. Katselijoita oli kielletty menemästä 30 metriä lähemmäs eläimiä, koska ne saattaisivat purra. Videokameralla kuvasin pitkän otoksen noista pulskeista eläimistä, mutta järkkärilläni en saanut niistä yhtään kunnon kuvaa. Kateeksi käy naapurin rouvaa, jolla oli todella näyttäviä kuvia hylkeistä, jotka eivät silloin olleet olleet pelkästään makuulla.

Muutaman tunnin dyynikierroksen jälkeen palasimme pääsaarelle ja kävimme syömässä täällä satamassa olevassa ravintolassa. Päivän annos oli hintansa, 6,90 €, arvoinen, mutta kesti pitkälti yli puoli tuntia saada ruoka pöytään. Illemmalla kävin paikallisessa netti-teehuoneessa surffailemassa tunnin hintaan 2,5 Euroa. Kapu nukkui sen ajan, eikä huomannut käydä kaupassa.

Labskaussia; hyvää ja varsinkin täyttävää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kerrot lukeneesi tätä juttua...!