keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

22.7. Lisää wattikävelyä



Emme lähteneetkään vielä, vaan päätimme viettää toisenkin päivän tällä pienellä saarella.
Päivä meni suureksi osaksi pyykin pesussa. Täällä koneellisen hinnaksi tuli 10 Euroa, jolla rahalla kyllä sai sen pyykin kuivaksikin. Iltapäivällä kävelimme yhdessä keskustaan, kauppaan ja leipomoon. Edeka-myymälässä on vain pakattua leipää, joten pullat ja sämpylät pitää hakea leipomosta. Tyhjiä kaljapurkkeja emme saaneet jätettyä minnekään; Edeka ei myynyt tölkkijuomia, eikä paikallisen kioskin valikoimiin kuulunut Karlsbergin olut…

Söimme ruuaksi eilen ylijääneet kalkkunafileet, mutta emme voineetkaan tiskata, koska en ollut muistanut laittaa vedenlämmitintä päälle.
Niinpä lähdimme yhdessä Wattikävelylle. 
Nyt on täysikuu ja siksi laskuvesi oli illansuussa matalimmillaan. Kävelimme samaa reittiä kuin minä eilen ja hoidimme jalkojamme mudassa, jossa taas oli liukastumisvaara. Vesijättömaalla oli monia isoja tasapohjaisia veneitä kuivilla ja opastetulla Wattikävelyllä näytti olevan parikymmentä henkeä; joukossa paljon lapsia.

Vesi oli todella alhaalla, meidänkin veneemme alta pohja oli nyt kuivilla, kun aiemmin siinä täällä on ollut parikymmentä senttiä vettä laskuveden aikana. Huomenna lähdemme ennen puoltapäivää purjehtimaan länteen päin. Parinkymmenen mailin päässä on Norderneyn saari, jonne aiomme mennä. Sen satama on ”vuorovesivapaa”, siis sinne pääsee köliveneelläkin laskuveden aikaan, joten meillä ei ole kiirettä. Huominen lähtö on sikäli hassu, että joudumme ajamaan nousuvettä vastaan ja ilmeisesti Norderneyssä laskuvettä vastaan. Parempi olisi tietenkin, jos voisi hyödyntää vuorovesivirtoja kuin taistella niitä vastaan… 
Suurimman laskuveden aikana vettä on todellakin vain ajoväylän pohjalla.

Tasapohjaiset laivat pysyvät pystyssä ilman vettäkin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kerrot lukeneesi tätä juttua...!