7.7 taas kanavamatkailua

Lähdimme pilvettömän taivaan alle motoroimaan heti aamusta, klo 9.00. Kanavamatka oli aluksi täynnä nähtävää, kun olimme vielä Rendsburgin kaupungin alueella. Asutus ulottui melkein kanavan rantaan asti, usein vain kävelytie välissä. Vastaantulevaa liikennettä oli paljon, niin isoja kuin pieniäkin veneitä ja laivoja. Perässämme tuli vain yksi laiva, joka ohitti meidät aika nätisti.

Laivassa olipulppi edessä halkaisemassa vettä, joten se ei muodotanut suuria aalktoja. Mielenkiintoista oli kuitenkin nähdä, kuinka vesi aleni rannoilla laivan edetessä…

Kanavan kohdassa erkaantui oikealle eli pohjoisen päin Giselaun kanava, joka johti meidät Eider-joelle. Jokihan sinällään oli jo Rendsburgin kaupungissa, vaan sieltä emme sille vielä päässeet.

Pienen matkan päässä oli ensimmäinen sulku. Saavuimme sille 10 vaile 12, vaan sulkuvahti oli jo silloin sunnuntaisella kahden tunnin päivälevollaan.  Meilläkin oli hyvää aikaa syödä päiväpala ja yrittää ottaa nokoset.

Pian kello 14 jälkeen sulku aukeni ja kaikki 4 venettä pääsimme kiinnittymään sulkuun. Odotimme toisen portin aukeamista, kun meille huudettiin, jotta Bezahlen! Eli piti mennä maksamaan. Missään opuksessa ei ollut ollut mainintaa sulutusmaksusta, joten jouduimme hieman hämillemme. Hain rahaa sisältä, vaan en päässytkään kiipeämään ylös kanavan reunalle. Kapu meni sulkumestarin konttoriin ja maksoi lystin, joka oli 4,5 Euroa. Siinä vaiheessa, kun hän pääsi takaisin veneelle, oli vesi laskenut jo parikymmentä senttiä, joten hän todella laskeutui veneeseen takaisin. Pääsimme jatkamaan matkaa varsinaiseen jokeen, jossa on syvyyttä 3 metriä.

 Muutama maili ja olimme Lexfähren sululla. Olisimme voineet jäädä sinne vierasvenesatamaan, vaan kävimme ensin ravintolan laiturissa, koska halusimme saada sämpylöitä. Vaan kauppaan olisi ollut tosi pitkä matka, eikä ravintolassa olut myydä leipää. Joten jatkoimme matkaa ja Lexfären silta aukeni heti, kun lähestyimme sitä. Vastaamme tuli yksi vene ja  sulutettavina alaspäin ei ollut muita kuin me. Ja taas kuului huuto konttorista : Bezahlen! Olimme jo silloin kiinnittyneet kanavan styyrpuurin eli oikeanpuoleiseen seinämään, joten vene oli peruutettava toiselle puolelle sulkua ja taaksepäin rappusten kohdalle. Minä jäin pitelemään venettä paikoillaan ja Kapu kiipesi rahoineen ylös sulun reunalle ja sulkumestarin toimistoon. Hän saapui manaten kallista sulutusmaksua. Oli joutunut maksamaan 2x4,5 €, eikä ollut ymmärtänyt rahastajan puheesta syytä moiseen. No, ehkä hänellä olisi pitänyt olla edellisen sulutuksen maksulippu mukanaan, tiedä häntä…

Ajoimme tunnin rauhallista jokiuomaa

 ja saavuimme Hohner Fähren venesatamaan. Siellä 9 Euron maksua vastaan saimme rauhallisen paikan, sähköä ja kylmää vettä. Suihku maksoi yhden euron eikä siellä ollut mainintaa ajasta. Niinpä päätimme euron säästön nimissä ottaa yhteissuihkun naisten puolella; miesten puoli kun oli varattuna. Vaan kuinkas taas kävikään: vedentulo lakkasi juuri, kun minä sain peseydyttyä ja Kapu itsensä saippuoiduttua! Onneksi mukana oli toinen lantti, joten puhtaina palasimme veneelle.
Ilta oli todelle viihtyisä, sitä mitä purjehduslomalta kaipaakin: teimme pienen kävelylenkin ohi lehmihakojen, ihmettelimme siipiratasvenettä, istuskelin veneen terassilla leppoisassa tuulessa auringonpaisteessa valkoviinilasi kädessä ja lopuksi katselin auringonlaskua.

6.7. Tutustuminen Rendsburgiin

Yö oli taas sateeton, tuuleton ja lämmin. Jokohan se kesä nyt tuli?

Lähdimme kaupunkikierrokselle jo puoli yhdentoista aikaan. Meillä oli ”Die Blaue Linie”-kartta, jota yritimme seurata. Kaupungin tärkeimmät nähtävyydet on merkitty kartalle selostuksineen ja katuun on maalattu sininen viiva, jota seuraamalla tavoittaa kaikki kohteet. 

Aloitimme vanhasta Raatihuoneesta ja torista.

Kävimme tietenkin kahdessa kirkossa. 

Keskustan St. Marienkirche on kaupungin vanhin rakennus vuodelta 1287. Siellä on v. 1649 oleva upea, iso, puinen alttaritaulu ja monia muita puureliefejä.

Toinen mielenkiintoinen kirkko on 1700-luvulta peräisin oleva Christkirche;

Könighstuhle

rakennettu alun perin varuskuntakirkoksi. Se on ristikirkko, jossa on paikat 2000 sotilaalle, oma aitio kuninkaalle kuten myös omansa kaupunginkomendantille ja ”Genaralsuperintendent”ille. Kivikirkko, jonka sisäkatto näytti olevan laudoitettu.

Sitten suunnistimme kohti etelää ja kanavaa.

Kilometrin kävelymatkan päässä oli jalankulkutunneli NOK-kanavan ali. Autotunnelikin oli, vaan sinne emme tietenkään menneet. 

Euroopan pisimmiksi mainostetu rullaportaat veivät meidät alas ja 130 metrinen tunneli johti kanavan alitse. Taas rullaportaat ylös ja olimme alittaneet kanavan. Takaisin oli tietenkin tultava samaa reittiä ja jatkoimme matkaa sinisestä linjasta poiketen Kreishafen-rantaa pitkin. Ikuisuudelta tuntuvan kuuman matkan jälkeen saavuimme takaisin kaupungin vanhalle raatihuoneelle ja etsiydyimme pizzeriaan päiväpitsalle. Siis iso pizza puoliksi, se riittää; ja lasi kaljaa janoon.

Sitten Kapu päätti, että meidän on saatava porevettä veneeseen. Ainoa tietämämme ruokakaupparypäs oli siellä satamassa, josta juuri olimme raahautuneet keskustaan. Yritin laittaa hanttiin, vaan kävelimme kuitenkin takaisin kohti kanavan rantaa ja Lidliin ostoksille. Matka venesatamaan tuntui tosi pitkältä, vaikka Kapu taatusti johtikin minua suorinta reittiä. Kunnes vajaa puoli kilometriä ennen määränpäätä näimme Aldi- ja Edeka –kaupat. Siis olimme raahanneet – tavarat olivat Kapun repussa – vedet ja ruuat kilometrien päästä ja lähin kauppa olikin ihan vieressä! Tästä hämmästyneinä kuljimme vahingossa sataman tienhaaran ohi ja jouduimme tekemään ylimääräisen kilometrin lenkin ennen kuin pääsimme veneelle.  Tulipahan käytyä tutussa Lidlissä ostoksilla ja nähtyä Rendsburgia oikein kunnolla; puhumattakaan terveellisestä kävelylenkistä…

Jalankulkutunnelin keskustan puoleinen rakennus kuvattuna kanavan vastakkaisesta rakennuksesta.

5.7. Kanavamatkailua.

Ihan aamusta emme lähteneet liikkeelle, vaan vasta 10.30 irrottauduimme pylväiden välistä. Täällä näyttäisi joka venesatamassa olevan paalukiinnitys veneille, ja se ei välttämättä ole kaikkein helpointa tottumattomille varsinkaan, jos tuuli painaa venettä sivuun. Pääsimme kuitenkin liikkeelle ja saavuimme Kielin kanavan edustalle ennen puoltapäivää. Kiinnityimme sivuttain pitkään, korkeaan laituriin, jossa näytti olevan yksi suomalainenkin purjevene. Emme kuitenkaan olleet heidän kanssaan juttusilla; poliisit sen sijaan olivat (syytä emme tiedä).

Jututin erästä saksalaista moottoriveneilijää, joka antoi hyviä neuvoja kanavaan menoon. Niinpä lähdimme odottamaan uuden sulun suulle kauppalaivaa saapuvaksi kohti Pohjanmerta. Kielin kanavassa kun huviveneet sulutetaan yhdessä kauppalaivojen kanssa ja kerätään useita veneitä samaan sulutukseen.  Kanavasta ajoi ulos toistakymmentä huvivenettä ja suuri kauppalaiva, yhtään ei näkynyt olevan menossa kanavalle. Vaan hetken ympyrää ajettuamme kuulin kovaäänisen huudon ja meriradiopuhelimeen vastattuani meitä kehotettiin ajamaan heti sulkuun. Siis kävipä meille hyvä tuuri: vajaan puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme sulutukseen, ja yksin! Kiinnitimme veneen kelluvaan ”puulauttaan” ja Kapu kiipesi ylös kioskille maksamaan kanavamaksun. 

Se oli kohdaltamme 12 Euroa; ja kuitti säilöön, jos joku sitä myöhemmin kyselee. Sulussa vei nousi ehkä 10 senttiä ja pian saimme käskyn ajaa ulos.

 

 Matka kanavalla oli pikemminkin kuin jokiajelu ilman mainittavaa virtaa. Samaan suuntaan kanssamme ei näkynyt olevan menossa kukaan. 

Vastaan sen sijaan tuli veneitä koko ajan; kymmeniä huviveneitä ja kymmenkunta suurta laivaa. 

 

Neljän tunnin ajon jälkeen tulimme 65, 5 kilometrin kohdalle ja käännyimme kohti Rendsburgin kaupunkia. Saimme paalupaikan vierasvenesatamasta. Siisti paikka melkein kaupungin keskustassa ja täällä on ilmainen netti! Tosin se ei tunnu täällä veneessä asti toimivan. Sataman vieressä on tivoli, josta kuuluu aikamoinen meteli, vaan kait se yöksi loppuu.