Sunnuntain vastainen yö oli hiljainen
Ulsnisin venelaiturissa. Puolikuu ja tähdet valaisivat pimeän yön
ja taivaan. Vielä aamulla kuuden maissa aurinko paistoi
pilvettömältä taivaalta. Vaan ylösnousun aikaan oli taivaalla jo
muutamia pilviä ja tuulikin tuntui nousevan. Kymmenen maissa tuli
satamamaksun noutaja; pyysi kympin yöpymisestä. Kapu antoi sen ja
kaveri rupesi järkkäämään kuittia. Tulin kuitenkin kysäisseeksi
häneltä, tiesikö hän jotain Lindaunesin nostosillan tilanteesta.
Aikamme asiaa saksaksi selvitettyämme hän antoi rahan takaisin ja
ihmetteli sillan tilannetta. Kun sitten lähdimme paikallista kirkkoa
etsimään, hän antoi minulle puhelinnumeron ja kehotti soittamaan
siihen puolen päivän aikaan. Silloin kuulema tietäisivät,
aukeaako silta neljän maissa. Kello oli tuolloin kymmenen ja
kirkonkellojen ääni kuului kylästä päin. Totesimme, että meillä
on hyvää aikaa kiertokävelyymme ennen mahdollista sillan aukaisua.
Kuljimme tietä myöten läpi kauniin
asutusalueen; ohi siistien talojen, joiden pihoja ja istutuksia
kuvailin. Kirkko ei täällä ollut keskellä kylää, vaan löytyi
se lopulta. Muista poiketen siinä ei ollut ilmoitusta ”Tritt inn”,
sillä kirkon ovi oli lukittu. Kirkkomaalla kuitenkin riitti
katsottavaa ja Pastoriaatin kautta palasimme takaisin tielle ja kohti
rantaa. Meri näytti olevan vain pienen matkan päässä, sillä se
näkyi käytännössä koko ajan kylälle. Morjestimme vasikoita ja
ihmettelimme jotain viljeltyä kasvia, jota emme tunnistaneet. Noita
tunnistamattomia kasveja täällä Saksassa on kyllä paljon; siis
sellaisia, joita ei mielestäni Suomessa juuri ole.
Kun palasimme lenkiltä, oli aika
soittaa saamaamme numeroon. Näpyttelin sen puhelimeeni ja pyysin
laiturilla ollutta nuorta naista kysymään puolestani sillan
avauksesta. Hän oli saanut sillalta vastaukseksi, että silta
aukeaa kahteen asti ja sen jälkeen siellä tehdään korjaustöitä
neljään asti. Ja pian puhelinnumeron minulle antanut herrasmies
kertoi, että silta on nyt kokonaan kunnossa; no proplema...
Niinpä irrotimme saman tien köydet ja
suunnistimme näköeteäisyydellä olevalle sillalle. Siellä ei
kuitenkaan vielä 12.45 näkynyt merkkiäkään sillan avauksesta.
Huomasimme kuitenkin, että sillalla ei ollut koko aamuna
autoliikennettä, vain pyöräilijöitä ja kävelijöitä. Ja sitten
sillalle ryömi juna! Hitaasti, tosi hitaasti se ylitti sillan
pohjoiseen päin. Eikä silta vieläkään näyttänyt aukeamisen
merkkejä. Kunnes taas paikalle saapui ryömintävauhtia juna, nyt
pohjoisesta päin. Ja sen mentyä merkkivalot vaihtuivat ja silta
alkoi nousta; hitaasti, kuten joitakin päiviä sitten, kun menimme
toiseen suuntaa. Vaan onneksi se silta aukeni kokonaan ja niin
pääsimme vihdoin läpi. Ainakin tällä puolen klappbrügeä olisi
lyhyempi matka kauppaan kuin Ulsnista...
Matka jatkui purjehtien; meno oli
sopivaa pelkällä fokalla eli keulapujeella. Sitten alkoi sade,
joten minä pysyttelin sisätiloissa Kapun ohjastaessa ulkona
sadevaatteet päällään. Eikä aikaakaan, kun saavuimme jo
Kappelnin avattavalle sillalle. Ajoitus oli tarkka, sillä
odotusaikaa jäi vain 5 minuuttia. Kiinnityimme pohjoisimpaan
Kappelnin vierasvenestamaan kello kolmen aikaan, vain 3 tuntia
Ulsnista lähdettyämme. Lähdimme heti etsimään merikortille
merkittyä supermarkettia. Satamasta löytyikin ensin markkinat,
jossa oli tas kaikkea kalasta koruihin ja vaatteista namuihin. Söimme
Holstainilaista papusoppaa kuten Burgin kalamarkkinoilla 9.6.
Kiipesimme rannasta kohti kaupungin keskustaa ja löysimme lopulta
pinehkön supermarketin, jossa hinnat olivt hieman kaliimpia kuin
esim. Lidlissä, jota täällä ei ole. Veneelle palattuamme maksoin
satamamaksun automaattiin ja ostin varmuuden vuoksi kympillä
satamakortin, joka näyttäisi oleva tarkoitettu asuntoautoilijoille
sähkön maksuun. Onneksi siitä taitaa saada käyttämätöntä
rahaa takaisin korttia palautettaessa.
KUVAT LISÄÄN MYÖHEMMIN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kerrot lukeneesi tätä juttua...!