keskiviikko 22. toukokuuta 2013

21.- 22.5. Sadetta ja sadetta ja tuulta


koko päivän. Ja niin oli eilenkin, kun veneemme tuotiin talvisäilytyksestä telakan pihalle pestäväksi.

Tuulilasinpyhkimet putsasivat juuri sateen auton ikkunasta,
 joten ei näytä oikein sateiselta.
Olisi pitänyt hakea veneestä sadevaatteet,  vaan kun kansi oli aivan linnunpaskassa, niin sinne ei voinut nousta. Siis ensi oli painepesurilla raivattava tiet luukulle ilman sadevatteita ja ninhän tuo kapu oli sitten likomärkä, kun toinen puoli veneestä oli huuhdeltu. Minä sen sijaan ennätin laittaa sydvestin ja sadetakin, joten pysyin suht kuivana. Illalla kävimme kävelymatkan päässä Aasialaisessa ravintolassa syömässä suht halvalla. Ja ihan kohtuu hyvinkin, sillä ainakin minun mango-kookos -kanani oli toisi maittavaa.

Tänään kapu haki polkupyöränsä korjaamolta. Siinä eivät kaikki vaihteet viime kesänä toimineet ja nyt siihen vaihdettiin uusi ketju ja säädettiin ja vaihteet. Uusi fillari olisi ehkä hänellekin tarpeen, vaan ajakoon tuolla vanhalla vielä toistaiseksi, kun sitä nyt on kunnostettu.

Puolen päivän maissa ajoimme Kölln’n telakalle ja siellähän SeijMer seisoikin käännettynä pesupaikalla. Eilen eivät letkut riittäneet molempien kylkien huuhteluun, vaan nyt se näytti olevan sellaisessa asennossa, että koko paatin pesun pitäisi onnistua. Vettä satoi solkenaan ja tuuli heilutteli autoamme. Ihan väkisin piti nousta autosta pois, etsiä tikkaat ja taas taiteilla itsemme veneeseen. Käytössä olivat samat huonot tikkaat kuin viime syksynäkin, joten oli tuttua nousta niille ja todella kiivetä veneen perään. Sadevaatteet nyt molemmille päälle ja ulos.  Minä levittelin pesuaineen kannelle ja harjasin sen vanhalla tiskiharjalla. Sillä aikaa kapu löysi hieman tukevammat tikkaat ja antoi minulle vesiletkun, jotta sain kannen huuhdeltua. Sen jälkeen pesimme veneen kyljet. Kapu aloitti pesun, vaan kun minulla oli talouskäsineet kädessä, niin vaihdoimme paikkaa. Minä lotrasin vahvalla pesuainevedellä ja sienellä kylkeä, kapu huuhteli painepesurilla. Välillä vaihdettiin vuoroa, vaan kyllä se aine kirveli hänen käsiään, jotka palelivat kylmässä vedessä. Tuli heitteli pesuainevaahtoa välillä silmiin, välillä huuliin; eikä maistunut hyvältä…

Muutaman tunnin urakoinnin jälkeen homma oli valmis ja saatoimme palata likomärkinä Zimmer Freihin. Pakko oli kääntää patterin termostaatti lämpimän puolelle, sillä sisälläkin oli kylmä. 

Vein märät sadevaatteet kylpyhuoneeseen, suljin ikkunan ja käänsin sielläkin patterin melkein täysille. Jonkin ajan päästä isäntä oli käynyt kääntämässä sen kylpparin patterin taas nollile ja avannut ikkunan, No, toivottavasti ne märät puntit ja hihansuut kuivuvat huomiseen. Vaikka toivottavasti veneemme on siirretty katon alle halliin, jotta pääsemme huomenna vahaamaan kyljet sateelta ja tuulelta suojassa.

Kuva on huoneemme ikkunasta. Kalat ovat melkein oikeassa elementissään, kun sade lyö ikkunaan. Taustalla näkyy linnunlaulupuu.




Tämän talon puutarha on tosi hyvin hoidettu, kuten yleensä muidenkin talojen. Etupihalla kasvaa erikoisen näköinen puu; mikähän se lienee...? Eka kuvassa se puu, toisessa oksan kärki.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kerrot lukeneesi tätä juttua...!